Etusivu
Villi Pohjola
Metsähallitus järjestelee Villin Pohjolan toiminnot uudelleen (14.12.2011) 
 

 

Julkaistu 14.12.2011

Metsähallituksen matkailuliiketoimintaa harjoittavan Villi Pohjola-tulosalueen toiminnot järjestellään uudelleen Metsähallitus-konsernin sisällä. Aiemmin esillä olleen yhtiöittämisen sijasta Villin Pohjolan toiminnot on tarkoitus järjestellä niin, että yritysasiakkaat, kansainväliset ryhmät ja ohjelmapalvelut siirretään Wild Northin (Eräsetti Oy) vastuulle vuoden 2012 aikana.

Suunnitelman mukaan metsästys- ja kalastuslupien myynti siirretään luontopalvelujen erätoiminnon hoidettavaksi vuodesta 2013 alkaen. Vuonna 2012 myynti tapahtuu pääosin entiseen malliin. Osa lupajakelustahan on siirtynyt jo aiemmin erätoiminnolle - mm. mobiililuvat ja erillisiin hakemuksiin perustuvat luvat kuten kausiluvat ja hirven alueluvat.

Kämpät ja kämppäliiketoiminta siirrettäisiin Metsähallituksen Laatumaan organisaatioon vuoden 2012 aikana.

”Järjestelyssä päähuomio on valtion kämppäomaisuuden tuotossa, minkä seurauksena kämppiä myydään kysynnästä riippuen aiempaa enemmän”, Metsähallituksen liiketoimintaportfolion va. johtaja Harri Saxlund sanoo. Yksittäisten kämppien vuokrausta asiakkaille jatketaan kuitenkin normaalisti. Ulkopuolisten omistamien kämppien välitystoiminnasta tullaan vähitellen luopumaan.

Uudelleenjärjestelytarpeen takia Villin Pohjolan henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut on kutsuttu alkavaksi 21.12.2011. Työnantajan näkemyksen mukaan uudelleenjärjestely ei aiheuta henkilöstövähennyksiä, mutta työtehtäviin saattaa tulla muutoksia myöhemmin yt-neuvotteluissa sovittavalla tavalla. Yt-neuvottelut koskevat 16 työntekijää.


Lisätietoja:

  • Liiketoimintaportfolion va. johtaja Harri Saxlund, puhelin 040 7199080
  • Viestintäjohtaja Juha Mäkinen, puhelin 040 5709307

Viimeisin päivitys 30.12.2011
© Metsähallitus 2011
Villi Pohjola, PL 8016 (Ounasjoentie 6), 96101 Rovaniemi   Myyntinumero 0203 44122 Sivukartta | Palaute | Yleiset käyttöehdot VILLI POHJOLA, PL 8016, 96101 ROVANIEMI Yritysmatkat
Yritysmatkat, puh. 0205 64 4333, faksi 0205 64 7647, business@villipohjola.fi, Y-tunnus: 0116726-7
www.villipohjola.fi