Etusivu
Villi Pohjola
Metsästys valtion mailla 
 

Metsästyksessä saalis ei aina ole ainoa päämäärä. Kun liikutaan asumattoman luonnon keskellä, usein pelkkä eläimen havaitseminen tai  jälkien löytäminen tekee jahtireissusta elämyksen. Metsähallituksella on tarjota Suomen monipuolisin metsästysvaltakunta. Lapin ja Oulun lääneissä voit kokeilla myös karhunmetsästystä. Voit hankkia meiltä metsästysluvan tai järjestää seurueellesi täysin oman metsästyselämyksen omine alueineen ja palveluineen.
Osta luvat Villin Pohjolan verkkokaupasta.

Villi Pohjola järjestää myös opastettuja metsästysretkiä niin Suomessa, Venäjällä, Pohjois-Ruotsissa kuin Virossakin. Onpa kiinnostuksenne kohde pienempi tai suurempi riista, me tarjoamme avaimet onnistuneeseen eräelämykseen. Esimerkkejä metsästys- ja kalastusmatkoistamme.

Villi Pohjola hoitaa myös Kuusamon, Posion, Sallan ja Kemijärven yhteismetsien lupamyynnin. Nämä ovat maanomistajalupia, jotka voidaan yhdistää majoitukseen. Katso lupasivuilta, mitkä kämpät sisältävät oman kiintiönsä.

Metsästysajat
Metsästyskausi ja metsästysrajoitukset vaihtelevat riistalajien mukaan. Metsästysajat tiedotetaan Suomen riistakeskuksen verkkosivuilla.

Viimeisin päivitys 1.11.2011
© Metsähallitus 2011
Villi Pohjola, PL 8016 (Ounasjoentie 6), 96101 Rovaniemi   Myyntinumero 0203 44122 Sivukartta | Palaute | Yleiset käyttöehdot VILLI POHJOLA, PL 8016, 96101 ROVANIEMI Yritysmatkat
Yritysmatkat, puh. 0205 64 4333, faksi 0205 64 7647, business@villipohjola.fi, Y-tunnus: 0116726-7
www.villipohjola.fi