1. Varausehdot
Metsähallitus, jäljempänä vuokrakämppien omistaja, noudattaa vuokrakämppien
varaamisessa ja tehtyjen varausten peruutuksissa seuraavia ehtoja. Vuokrauksen ennakko- ja loppulasku on
maksettava laskuun merkittyyn eräpäivään mennessä. Varaus ei peruunnu
automaattisesti, jos laskun jättää maksamatta, vaan asiakkaan on aina peruttava
varaus, jota hän ei aio käyttää. Mikäli laskua ei ole maksukehotuksesta
huolimatta maksettu, Metsähallituksella on oikeus perua varaus ja periä
asiakkaalta varausehtojen mukainen peruutuskulu.
Vuokrakämppiä voi välittää myös muu elinkeinonharjoittaja kuin
Metsähallitus. Tällöin varaamisessa ja tehtyjen varausten peruutuksissa
noudatetaan elinkeinonharjoittajan omassa toiminnassaan soveltamia ehtoja.
2. Varaaminen ja maksu
Varauksen tehtyään asiakas saa pankkisiirtolomakkeet ennakko-/loppumaksua tai
koko vuokrasumman maksamista varten. Puhelimitse ja Metsähallituksen
palvelupisteistä varattaessa majoitusvarauksen hintaan lisätään 13 euron
toimituskulut. Internet -varauksissa asiakas tulostaa laskun itse eikä
toimituskuluja peritä (Jos varaus perutaan, ks. kohta 3).
Mikäli varaus tehdään yli 48 vrk ennen vuokra-ajan alkamista ennakkomaksu
erääntyy 14 vrk varauspäivästä ja loppulasku erääntyy neljä viikkoa ennen
lähtöpäivää. Ennakkomaksun suuruus on 30% kämpän vuokrahinnasta.
Mikäli varaus tehdään, kun lähtöpäivään on 48 vrk - 14 vrk, lähetetään
varaajalle pelkkä loppulasku. Loppulaskun eräpäivä on 7 vrk varauspäivästä.
Mikäli varaus tehdään, kun lähtöpäivään on alle 14 vrk, lähetetään varaajalle
pelkkä loppulasku, joka erääntyy varauspäivänä.
Ennakko-/loppumaksu tai koko
vuokrasumma on maksettava laskuun merkittyyn eräpäivään mennessä. Laskun mukana
asiakas saa tiedon avainten luovutuspaikasta sekä ajo-ohjeet kämpälle. Juhlapyhien
aikaan (esim. joulu, pääsiäinen, juhannus) tarkista avaimen saanti avaimen
luovutuspaikasta hyvissä ajoin. Oikeus hinnanmuutoksiin pidätetään.
3. Varaaminen internetin kautta
Internet -varauksissa noudatetaan tämän dokumentin ehtoja
kaikilta osin. Internetin kautta tehtyihin varauksiin ei lisätä toimituskuluja
paitsi kohdan 4 tapauksissa. Internet -varauksen yhteydessä asiakas voi valita
eri maksutavoista haluamansa:
- Maksaa heti ennakkolaskun ja tulostaa tai ottaa
sähköpostiinsa itselleen loppulaskun
- Maksaa koko summan heti. Mikäli varausajankohta on lähellä,
ennakkolaskua ei synny
- Ei maksa mitään heti vaan tulostaa tai ottaa
sähköpostiinsa itselleen laskun/laskut ja maksaa
eräpäivään mennessä.
Asiakas vastaa siitä että hän varauksen yhteydessä saa
internetistä itselleen
laskun/laskut, kämpän kohdekuvauksen sekä varausehdot. Varausohjelma lähettää
vahvistussähköpostin asiakkaan rekisteröityessä antamaansa
sähköpostiosoitteeseen. Vahvistussähköpostin mukana, asiakkaan valitsemasta
maksutavasta riippuen, tulee liitetiedostoina lasku/laskut mikäli varauksesta
on jotakin maksettavaa. Villin Pohjolan henkilökunta ei lähetä asiakkaalle
laskuja, vahvistusta tms. tietoa internetin kautta tehdystä varauksesta.
Mikäli varaus maksetaan varaamisen yhteydessä kokonaan tai osittain, asiakkaan
tulee varmistua siitä että hän maksutapahtuman jälkeen palaa takaisin Villin
Pohjolan varausohjelman vahvistussivulle. Mikäli asiakas maksun jälkeen ei
palaa myyjän sivulle, varausta ei synny eikä varausohjelma lähetä
sähköpostivahvistusta varauksesta.
Villi Pohjola ei vastaa epäonnistuneesta varauksesta vaan
asiakkaan tulee viipymättä olla yhteydessä Villiin Pohjolaan tilanteen
korjaamiseksi. Villi Pohjola ei takaa että kohde on tässä tilanteessa yhä
vapaa. Mikäli kohde ei ole vapaa, rahat palautetaan tai asiakkaalle tarjotaan mahdollisuuksien
mukaan toista kohdetta.
Internetin kautta varatessa asiakas hyväksyy näiden varausehtojen lisäksi myös
internetsivuston Yleiset Käyttöehdot. Asiakas vastaa siitä että hän on tutustunut
ennen varausta tehdessään em. dokumenttien lisäksi myös varauksen tekoon
liittyvään ohjeistukseen.
4. Peruutukset
ja muutokset
Peruutuspäivä on se päivä, jona Metsähallitus on saanut tiedon peruutuksesta.
Jos asiakas osoittaa, että peruutus on lähetetty riittävän ajoissa ollakseen
perillä tarkoitettuun aikaan, hyväksytään peruutus vaikka se myöhästyisi tai ei
tulisi lainkaan perille.
Mikäli asiakas peruuttaa varauksensa, kun lähtöpäivään on aikaa 28 vrk tai
enemmän, peritään varauksesta toimituskulut. Toimituskulujen suuruus on 13
euroa, joka peritään myös internet-varausta peruttaessa.
Mikäli asiakas peruuttaa varauksensa, kun lähtöpäivään on aikaa alle 28 vrk,
mutta vähintään 14 vuorokautta, peritään varauksesta ennakkomaksu.
Mikäli asiakas peruuttaa varauksensa, kun lähtöpäivään on aikaa alle 14 vrk,
mutta vähintään 48 tuntia, peritään 50% kämpän vuokrahinnasta.
Mikäli asiakas peruuttaa varauksensa, kun lähtöön on aikaa alle 48 tuntia,
peritään koko matkan hinta.
Mikäli varaus peruutetaan ennen vuokra-ajan alkamista varauksen jälkeen
sattuneen äkillisen sairauden, tapaturman tai kuolemantapauksen johdosta, joka
on sattunut vuokralaiselle tai hänen lähiomaiselleen, on asiakkaalla tällöin
oikeus saada maksamansa vuokra takaisin kokonaisuudessaan. Tapaturmasta on
ilmoitettava Metsähallitukselle viipymättä ja esitettävä siitä lääkärintodistus
tai muu luotettava selitys: Villi Pohjola, Hallituskatu 10, 98100 Kemijärvi. Huom!
Mukaan on liitettävä varausnumero, joka näkyy laskulla ylhäällä oikealla kohdassa:
Varausnumero. Mikäli edellä mainituista syistä tapahtuva peruutus tapahtuu
vuokra-aikana, ei vuokraa makseta takaisin. Jos asiakas haluaa muuttaa
vuokra-aikaa tai lomakohdetta, pidetään tätä aikaisemman varauksen peruutuksena
ja uutena varauksena.
5. Omistajan oikeus peruuttaa
varaus
Mikäli kysymyksessä on ylivoimainen este (force majeure) voi lomakohteen
omistaja irtisanoa vuokrasopimuksen, jolloin omistajan on mahdollisimman pian
ilmoitettava tästä kohteen vuokranneelle asiakkaalle. Asiakkaalla on tällöin
oikeus saada maksamansa vuokra kokonaisuudessaan takaisin. Force majeure
-esteen takia irtisanotusta vuokrasopimuksesta asiakkaalle mahdollisesti
syntyneitä kuluja ei korvata.
6. Avaimet
Asiakas palauttaa lomakohteen avaimet saamiensa ohjeiden mukaan.
Kadonneesta
tai palauttamatta jätetystä kämpän avaimesta omistajalla on oikeus periä
vähintään 50 e korvaus. Kämpän huoltajalla on oikeus periä vähintään 50 e
korvaus mikäli hän joutuu avaamaan kämpän oven sisälle jääneen avaimen vuoksi.
7. Oleskelu kohteessa
Asiakkaalla on vuokra-aikana käyttöoikeus kämppään ja sen varustukseen sekä
pihapiiriin. Kämpille on esitteessä tai muutoin ilmoitettu tietty
majoituskapasiteetti eli vuodepaikkojen määrä. Mikäli kohdetta tai sen
pihapiiriä käyttää enemmän henkilöitä kuin mikä kämpän henkilökapasiteetti on,
asiasta on sovittava Villin Pohjolan kanssa etukäteen. Henkilömäärä on
ilmoitettava kohdetta varattaessa. Netin kautta tehdyissä varauksissa
henkilömäärän ylitys on ilmoitettava Villi Pohjolalle ennen varauksen alkamisajankohtaa.
Kapasiteetin ylittävistä henkilöistä veloitetaan 5 e/hlö/vrk.
Asiakas tuo mukanaan liinavaatteet, ellei kyseisen kämpän kohdalla ole toisin
mainittu. Asiakas vastaa kämpän ja sen pihapiirin siisteydestä vuokra-aikana ja
sen päätyttyä. Mikäli vuokrauksen päätyttyä ei siivousta ole tehty, omistajalla
on oikeus periä korvaus, vähintään 86 euroa, kämpän ja sen pihapiirin
siiivoamisesta. Lomakohde on asiakkaan käytössä tulopäivästä klo 14
lähtöpäivään klo 12 saakka ellei kämpän kohdekuvauksessa ole toisin mainittu.
Lemmikkieläimet ovat sallittuja ellei kohdekuvauksessa ole muuta mainittu.
Lemmikit eivät saa oleskella vuoteissa tai huonekaluilla. Kämppä ja piha on
jätettävä siistiksi.
8. Vahinkojen korvaukset
Asiakas on velvollinen korvaamaan omistajalle
vahingon, jonka hän on aiheuttanut kämpälle, sen irtaimistolle tai kämpän
pihapiirille.
9. Valitukset
Mahdolliset valitukset on aina tehtävä välittömästi aiheen ilmaannuttua kämpän
huoltajalle tai omistajalle. Mikäli tämä ei ole mahdollista tai asiaan ei saada
tyydyttävää ratkaisua tai siihen liittyy korvausvaatimus, tulee valitus
lähettää kuukauden kuluessa vuokra-ajan päättymisestä kirjallisesti
osoitteella: www.villipohjola.fi/palaute tai Metsähallitus,
Villi Pohjola/asiakaspalaute, Hallituskatu 10, 98100 Kemijärvi.
Metsähallitus varaa valitusten käsittelyyn kuukauden käsittelyajan. Jos asiakas
ja Metsähallitus eivät pääse yhteisymmärrykseen, asiakas voi saattaa
riita-asian kuluttajavalituslautakunnan käsiteltäväksi.
10. Muuta huomioitavaa
Kämppiä ei vuokrata jälleenmyyntiin. Jälleenmyynnistä on neuvoteltava erikseen.
Metsähallitus ei ole velvollinen korvaamaan luonnonolosuhteista, kuten
hyönteisistä, hiiristä, kelirikosta tai odottamattomista säänvaihteluista
asiakkaalle mahdollisesti aiheutuvaa haittaa tai kuluja. Kämppävarauksen
yhteyteen ei ole kiintiöity metsästyslupia.
11. Henkilötietojen rekisteröinti
ja luovutus
Metsähallituksen / Villin Pohjolan asiakkaan henkilötiedot rekisteröidään
Metsähallituksen asiakastietojärjestelmään. Henkilötietojen käsittelyssä ja
luovutuksessa noudatetaan henkilötietolakia (523/1999). Asiakkaalla on oikeus
tarkastaa rekisterissä olevat tietonsa. Metsähallituksella on oikeus käyttää ja
luovuttaa rekisteröityjä osoitetietoja suoramainontaan, etämyyntiin ja muuhun suoramarkkinointiin
sekä markkina- ja mielipidetutkimuksiin ellei asiakas tätä kiellä. Kiellon
osoitetietojen käyttämiseen edellä mainittuun tarkoitukseen voi ilmoittaa joko
sähköpostitse osoitteeseen villipohjola@villipohjola.fi tai soittamalla Villin
Pohjolan myyntinumeroon puh. 0203 44122. Asiakastietohin liittyvä
rekisteriseloste on nähtävissä: www.villipohjola.fi tai sen voi pyytää
soittamalla Villin Pohjolan myyntinumeroon puh. 0203 44122. (Varausehtoja päivitetty 27.5.2010)